Niin niin pitkä lauantaipäivä alkaa olla takanapäin. Luen nykyään Reijo Mäen Vares-kirjoja. Niihin keskittymiskykyni juuri ja juuri taipuvat - juoni on ohut ja ennalta-arvattava, henkilöhahmot tarpeeksi epärealistisia ja ns. vitsit huonoja. Mutta onpahan jotain muuta kuin rauhoittavat lääkkeet, joista yritän päästä kokonaan eroon.
Toinen rauhoittava asia on 80-luvun hitit. Minulla pitää soida koko ajan taustalla musiikki, koska hiljaisuus vie taas mielen nurjille poluille. Sinitta, Sabrina, Kylie Minogue ja kumppanit ovat juuri tarpeeksi viatonta ja sanatonta näille korville.
Nykyään en enää käytä unilääkkeitä, joten yöt ovat aika haastavia. Tai siis yöt ovat unettomia. Mikä ihme tässä päässä on vikana? Joko nukun kuin pieni porsas tai sitten valvon... Missä on se kultainen keskitie? Kai minun on joku päivä hyväksyttävä, että minä vain olen ääripäiden ihminen - luotettava diagnoosiin, syötävä lääkkeet mitkä on määrätty tätä tasaamaan. Ihmismieli on vain sellainen, että mielen häiriöitä on niin saatanan vaikea hyväksyä itsensä tai lähimmäistensä kohtaloksi.
Käyn muuten kaksisuuntaisen mielialahäiriön hallintakurssia Auroran Sairaalan kuntoutuspolilla. Ehkä siitä on hyötyä kaiken tämän hallintaan ja hyväksymiseen. Ainakin siellä on aika monta muuta samassa veneessä.
Ja sanat:
|
Kommentit