Minulla on tänään ollut päivä täynnä itkua ja naurua. Ja eihän se elämä sen kummempaa olekaan. Tapasin aamulla perhetyöntekijät yksin ja sanoivat hyvin, että jos ei joskus itke, ei koskaan muista nauraakaan. Niinhän se on. Ja tämähän itki.

Meikit poskella pyörin hetken kaupungilla, kunnes keksin soittaa J kakkoselle ja ehdottaa, että menemme vierailemaan päiväsairaalassa, jossa tapasimme. Siellä nauroin melkein pissat housuun ja oli ihanaa nähdä minua hoitaneet hoitajat.

Sen jälkeen itkin puhelimessa kuunnellesani ystäväni todella ikäviä uutisia ja sen jälkeen itkin ja nauroin J kakkosen kanssa puhelimessa.

Nyt minulla on aika tasapainoinen olo. Hymyilyttää. Surettaa ystävä. On ikävä kumpaakin J:tä.

Ja huom huom huom!!! Lapsi voi aivan superhyperhyvin! Se tässä ehkä kaikkein eniten hymyilyttääkin...