Jenni Vartiainen

Meikit poskella pyörin hetken kaupungilla, kunnes keksin soittaa J kakkoselle ja ehdottaa, että menemme vierailemaan päiväsairaalassa, jossa tapasimme. Siellä nauroin melkein pissat housuun ja oli ihanaa nähdä minua hoitaneet hoitajat.

Sen jälkeen itkin puhelimessa kuunnellesani ystäväni todella ikäviä uutisia ja sen jälkeen itkin ja nauroin J kakkosen kanssa puhelimessa.

Nyt minulla on aika tasapainoinen olo. Hymyilyttää. Surettaa ystävä. On ikävä kumpaakin J:tä.

Ja huom huom huom!!! Lapsi voi aivan superhyperhyvin! Se tässä ehkä kaikkein eniten hymyilyttääkin...

Toinen rauhoittava asia on 80-luvun hitit. Minulla pitää soida koko ajan taustalla musiikki, koska hiljaisuus vie taas mielen nurjille poluille. Sinitta, Sabrina, Kylie Minogue ja kumppanit ovat juuri tarpeeksi viatonta ja sanatonta näille korville.

Nykyään en enää käytä unilääkkeitä, joten yöt ovat aika haastavia. Tai siis yöt ovat unettomia. Mikä ihme tässä päässä on vikana? Joko nukun kuin pieni porsas tai sitten valvon... Missä on se kultainen keskitie? Kai minun on joku päivä hyväksyttävä, että minä vain olen ääripäiden ihminen - luotettava diagnoosiin, syötävä lääkkeet mitkä on määrätty tätä tasaamaan. Ihmismieli on vain sellainen, että mielen häiriöitä on niin saatanan vaikea hyväksyä itsensä tai lähimmäistensä kohtaloksi.

Käyn muuten kaksisuuntaisen mielialahäiriön hallintakurssia Auroran Sairaalan kuntoutuspolilla. Ehkä siitä on hyötyä kaiken tämän hallintaan ja hyväksymiseen. Ainakin siellä on aika monta muuta samassa veneessä.

Ja sanat:

And I hear your words
That I made up
You say my name
Like there could be an us
I best tidy up my head
I'm the only one in love
I'm the only one in love

Each and every time
I turn around to leave
I feel my heart
Begin to burst
And bleed
So desperately
I try to link it
With my head
But instead
I fall back
To my knees
As you tear your way
Right through me
I forgive you
Once again
Without me knowing
You've burnt
My heart to stone

Why do you
Steal my hand
Whenever
I'm standing
My own ground
You build me up
Then leave me dead

Well

- Adele Adler

Haastattelija kehui kykyäni jäsennellä asioita ja kertoa itsestäni ja tunteistani. Kysyi myös, että kuinka ihmeessä minulla kaikesta huolimatta on niin hieno työhistoria takana. Oli hienoa sanoa selkä suorana, että koska minä olen niin hyvä ja vakuuttava työntekijä ja teen aina enemmän kuin parhaani, kunnes väsyn tai kyllästyn.

Tähän vielä päivän sanoitukset (tiedän, ettei kukaan lukija sellaisia jaksa lukea, mutta so sanoisi rakas lapseni:)

I remember way back way back when
I said i never wanna see your face again
Cause you were loving yes you're loving somebody else
And I knew oh yes I knew I couldn't control myself
And now they bring you back into my life again
And so I put on a face just like your friend's
But I think you know oh yes you know whats going on
Cause the feelings in me oh yes in me are burning strong

But I will never be your stepping stone
Take it all or leave me alone
I will never be your stepping stone
I'm standing upright on my own

You used to call me up from time to time
And it would be so hard for me not to cross the line
The words of love layed on my lips just like a curse
And i knew oh yes i knew they'd only make it worse
And now you have the nerve to play along
Just like the maestro beats in a song
You got your kicks you get your kicks from playing me
And the less you give the more i want so foolishly

But I will never be your stepping stone
Take it all or leave me alone
I will never be your stepping stone
I'm standing upright on my own...

No I will never be your stepping stone
Take it all or leave me alone
I will never be your stepping stone
I'm standing upright on my own

Never be your stepping stone
Take it all or leave me alone
I will never be your stepping stone
I'm standing upright on my own

-Duffy

Näin minä sinusta ajattelen (ystävänä ja tärkeänä siis) ja kai minua välillä ahdistaa juurikin sinun käytöksesi. En oikein jaksa uskoa, että tarkoitat koskaan pahaa, mutta siltikin välillä sattuu. Niin kuin eilen sanoin ja sunnuntaina tajusin; kunnioitusta ei saa, jos ei sitä itse osaa vaatia ja olen siinä aika huono kai. Paitsi, että opin. Tänäänkin olisin toivonut, että olisit antanut minun hetken vain rauhoittua siellä Rossossa ilman paheksuntaa. Ei minua yhtään helpota se, että aina petyn itseeni.
 
Sitä en tiedä, miksi nykyään taas ahdistaa niin että sattuu ja oksettaaa - se ei lienee sinun vikasi. Vintti sen taisi laittaa sanoiksi... löydän sen ruoskan aina jostain. Löydän sen itsestäni, sinusta, uudesta J:stä, lapsesta, taloudellisesta katastrofista, menneestä, tulevasta, jostain.
 
Olet tärkeä!
 
Mutta siis :)
 
When the rain is blowing in your face
And the whole world is on your case
I could offer you a warm embrace
To make you feel my love

When evening shadows and stars appear
And there is no one to dry your tears
I could hold you for a million years
To make you feel my love

I know you havent made your mind up yet
But I would never do you wrong
Ive known it from the moment that we met
Theres no doubt in my mind where you belong

Id go hungry Id go black and blue
Id go crawling down the avenue
There aint nothing I wouldnt do
To make you feel my love

The storms are raging on a rolling sea
And on the highway of regret
The winds of change are blowing wild and free
You aint see nothin like me yet

There aint nothin that I wouldnt do
Go to the ends of the earth for you
Make you happy make your dreams come true
To make you feel my love

-Chisu

Joudun välillä toistelemaan itselleni ääneen, että älä anna periksi koska sinulla on poika ja ympärilläsi ihmisiä, jotka välittävät. Ja sitten näinä iltoina kaikki tuntuukin ihan yhdentekevältä. Itkettää vain pirusti. Oksettaa.

Olen jonkun aikaa voinut taas huonommin, mutta olen onnistunut esittämään supersankaria, kunnes tänään jotain vain hajosi sisällä. Ja ikävä kyllä tämä uusi J oli ihminen, joka joutui tämän ratkeamisen todistamaan. Itkin, itkin, itkin, puhuin, niistin ja itkin. Puhelimessa onneksi, ettei toinen hukkunut räkään. Ei meistäkään mitään tule, vaikka sydämeni olen taas menettänyt - enkä minä sitä sydäntä suinkaan itkenyt. Pitäköön.

Hitto, että hävettää olla tällainen. Sotkuinen koti, henkilökohtainen konkurssi, takkuiset hiukset, muut hoitavat lastani...

Voin toki olla ylpeä siitä, että ihmiset luulevat minun voivan ihan saatanan hyvin (paitsi tämä uusi J). Voisinkohan paremmin, jos en aina esittäisi ja yrittäisi niin kovin...

Ai niin ja kiitos vanhat kantikset, että muistitte minut! Eritoten Vintti, joka muisti jopa nimpparini! Ihania ootte.

Kaikenlaista on tapahtunut näiden kuukausien aikana. Kaikki jotka minut tuntevat, muistavat kuinka itkin J:n perään... ja kuulkaa minulla on uusi J (tai melkein)! Pää on ollut kuin uusi sairaalajakson jälkeen (juu semmoinenkin on tähän väliin mahtunut). Lapsi voi hyvin. Mitä muuta...? Kaikenlaista. Puuh - sulattelen hiljalleen tätä uutta alkua.